tiistai 18. lokakuuta 2011

Kavereiden kanssa lenkillä







Kävin tänään ulkoilemassa Haunisten altaalla Rekun, Bertan ja Urpon kanssa. Urpo parka on vielä niin säälittävä rukka, että sai koko ajan huutia meiltä vanhemmilta. Minä tietysti etunenässä olin ojentamassa Urpoa, kun kerrankin en ollut porukan nuorin.


On Urpo jo seitsemänkuukautinen, mutta kuitenkin ihan kakara vielä. Hän jaksoi juosta ihan täysillä koko lenkin, vaikka meiltä muilta alkoi jo loppumatkasta vähän puhti loppua. Bertta ja Rekku varsinkin himmasivat vauhtia heti alkuriehan jälkeen.

Minusta on kivaa, kun joku jaksaa riehua!

Vaikka sitten tietysti joudun muistuttamaan, kuka määrää.

Välillä me vain tuijotimme toisiamme ja otimme mittaa henkisestä kantista.


Pakollinen poseerauskuva. Urpoa ei huolittu isojen joukkoon.


Ehkä Urpo ajatteli hieman kokeilla rohkeuttaan, kun meni varastamaan keppiä Rekun suusta. Yleensä ainoastaan minä pystyn siihen, ja niin tälläkin kertaa. Urpo joutui luopumaan ajatuksesta, kun Rekku vähän murahti.

2 kommenttia:

  1. Kivat kaverikuvat.
    Voi Urpoa, kuopuksen osa on joskus kova. Osaat sinä äidillisiä tunteitakin näyttää.

    VastaaPoista
  2. Urpo on minusta oikein kiva leikkikaveri ja Rekku myös, mutta Urpo ja Rekku eivät keskenään aina tule kovin hyvin toimeen.

    VastaaPoista